Kurssin tulokset ja arvostelu
Lienee jo aika ilmoittaa milloin kurssin tulokset on saatavissa.
Kurssin tulokset ilmoitetaan maanantaina 2.1.2006 APS:n ilmoitustaululla.
Esseiden pitää siis olla minulla ennen joulua viimeistään perjantaina 23.12. klo 12, jotta ehdin saada ne välipäiviksi kotiin mukaani luettavaksi. Ne voi toimittaa joko liitetiedostona tai valmiiksi tulostettuna kuten referaatitkin.
Referaattien, joissa joidenkin kohdalla on vielä pahoja aukkoja, täytyy olla sähköpostissani tai muuten ulottuvillani pe 9.12.
Arvioin referaatit ja esseen niin että edellisille ja jälkimmäiselle tulee yhtäläinen paino - niidenhän on kunkin tarkoitus olla puolikas kurssin suorittamisesta luennoillakäynnin lisäksi.
Arvostelumahdollisuus suodaan toki myös teillekin, eli viimeisen luennon alussa käytetään 5-10 minuuttia Renvall-instituutin kurssiarviointilomakkeen täyttämiseen. Minähän en lainkaan tunne teidän käsialojanne, ja muutenkin voidaan toimia niin että viedään palautteet suoraan kuoressa APS:n toimistoon.
Mikäli ei pääse viimeiselle luennolle (teistähän ei tietenkään kukaan jätä tulematta muuta kuin pakon edessä), niin rtf-muotoisen lomakkeen voi ladata suoraan tästä (Renvall-instituutin kurssiarviointilomake) ja lähettää liitteenä APS:ään osoitteeseen raisa.asikainen ät helsinki.fi.
Cumings, University of Chicagon historian professori (jonka artikkelista siis laaditaan referaatti tämän viikon luentoon mennessä) on ei-korealaisista Korean nykyhistorian tutkijoista merkittävimpiä ja kiistellyimpiäkin. Hänen suurin työnsä tähän mennessä on ollut kaksiosainen Korean sodan syntyä käsitellyt teos (Origins of the Korean War, Vol. 1: Liberation and the Emergence of Separate Regimes, 1945-1947 [1981] ja Origins of the Korean War, Vol. 2: The Roaring of the Cataract, 1947-1950 [1992]), joka on vapautumisen jälkeisen Korean eteläosan yhteiskuntaa ja politiikkaa käsitteleviltä osiltaan klassikon asemassa, mutta jolle aika ei ole ollut armollinen itse Korean sodan synnyn kannalta. Cumings painotti tutkimuksessaan sodan sisällissotaluonnetta ja sen syntyä niemimaan sisäisistä konflikteista, ilman tietoa Kim Il-sungin “sotalobbauksesta” Moskovassa ja Pekingissä, mikä tuli selkeästi esiin Neuvostoliiton arkistojen avauduttua 1990-luvun vaihteessa.